Eteeriset öljyt hyvinvointisi tukena

Olen käyttänyt eteerisiä öljyjä jo 1990-luvulla ja nyt taas aktiivisesti 2010 -luvulta alkaen, kun niiden saatavuus on jo huomattavan helppoa. Käytän nykyisin Young Livingin öljyjä, koska luotan niiden laatuun ja olen saanut niistä monenlaista hyvää elämääni. Kerron tuolla loppupuolella parista öljystä, joita tällä hetkellä käytän päivittäin, mutta ensin otteita tekemästäni eteerisiä öljyjä käsittelevästä artikkelista niille, jotka eivät vielä ole tarkkaan tietoisia, mitä öljyt ovat ja miten ne vaikuttavat.

Mitä eteeriset öljyt ovat?

Eteerisiä öljyjä on joidenkin kasvien lehdissä, kukissa, hedelmissä, pihkassa, neulasissa, kuoressa jne. Niiden tehtävänä on toimia ko. kasvin oleellisena (essential) tasapainon ylläpitäjänä: Niillä voi olla useampia eri tehtäviä ja esim. lehtien sisältämillä öljyillä on kaksi luonnollista vastakkaista tehtävää; ne houkuttelevat ja karkoittavat. Tuoksu sekä houkuttelee pölyttäviä hyönteisiä että karkoittaa kasville vahingollisia tuhoeläimiä, bakteereita ja viruksia.

Samoin ihmisen elimistö pyrkii jatkuvasti tasapainoon ja siinä ovat aidot eteeriset öljyt monin tavoin hyvänä tukena.

Öljyt erotellaan kasvin osista pääasiassa joko höyrytislaamalla tai kylmäpuristamalla. Erotteluvaihe on äärettömän tärkeää tehdä oikealla tavalla, jotta ko. kasvin ainutlaatuisen öljyn kaikki kemialliset ainesosat saadaan mukaan ja öljyllä on tuoksun lisäksi useita terapeuttisia vaikutuksia.

Öljyn koostumus riippuu mm. kasvin perimästä, kasvualueesta, ilmastosta sekä kasvatusmenetelmästä ja se on joka vuosi hieman omanlaisensa. Samassa paikassa ja samasta siemensadosta kasvatetut kasvit eivät tälttämättä tuota joka vuosi tismalleen saman tuoksuista ja näköistä öljyä.

JOS öljy olisi aina prikulleen samanväristä ja tuoksuista, olisi siihen melko varmasti lisätty jotakin synteettistä ainetta tai jostain muusta öljystä erotettua komponenttia ja siten siitä olisi saatu tasalaatuista. Mutta se EI OLE enää puhdasta ko. kasvin ainutlaatuista öljyä, eikä sen vaikutukset välttämättä ole myöskään yhtä hyviä kuin aidolla 100 %:n puhtaalla öljyllä.

Markkinoilla olevista öljyistä on ehkä noin 90 % jollakin tavalla manipuloituja, eli jos haluat saada täyden hyödyn öljyistäsi, valitse tuote, jonka kasvatus- ja valmistusprosessin tunnet ja tiedät.

Eteeristen öljyjen markkinointia ei ole millään lailla säädelty ja niinpä pullojen etiketit johtavat joskus harhaan: 100 % eteerinen öljy kyljessä voi tarkoittaa siis esim. , että pullon sisällöstä on 100 % aitoa 100 % öljyä tai että sisältöön sekoitettu öljy on 100-prosenttista, vaikka sitä on pullossa vain 30 % ja tällähän on valtava ero. Ole siis tarkkana.

Aito ja käsittelemätön eteerinen öljy EI sisällä mitään muuta kuin oikein suoritetussa höyrytislauksessa tai kylmäpuristuksessa eroteltua kyseisen kasvin ainutlaatuista öljyä .

Eteeriset öljyt sisältävät satoja ja taas satoja kemiallisia ainesosia, eikä niitä ole kaikkia edes vielä löydetty. Eri kasveista saatujen öljyjen vaikutukset voivat olla mm.

  • rentouttavia
  • virkistäviä
  • tukkoista oloa avaavia
  • mielialaa kohottavia
  • elimistön tasapainottamista yksilöllisten tarpeiden mukaan

Yksi ja sama öljy ei toimi välttämättä samalla tavalla jokaisella ihmisellä juuri siitä syystä, että öljyjen ainesosat vaikuttavat ja tasapainottavat jokaista siten, kuin on tarvetta.

Luettelen seuraavassa ainesosaryhmiä, joita eteeriset öljyt voivat sisältää, mutta mainitsen erikseen yhden ryhmän, jonka olen kokenut merkitykselliseksi itselleni. Mutta nämäkin ainesosat toimivat synergiassa ko. kasvin sisältämän öljyn muiden ainesosien kanssa, eli mitenkään yksiselitteisiä eivät öljyjen vaikutukset ole.

Eteeristen öljyjen sisältämät kemialliset ainesosaT

Eteeriset öljyt sisältävät satoja ja taas satoja erilaisia kemiallisia ainesosia, jotka voidaan jakaa pääryhmiin, kuten
– Aldehydit ja Ketonit – rauhoittaa, viilentää (Lime, Lemongras, Peppermint)
– Esterit – rentouttaa ja tasapainottaa (Roman Chamomille, Lavender, Wintergreen,
Frankincense)
– Monoterpeenit – stimuloi, kohottaa (Lemon, Orange, Tangerine, Grapefruit, Frankincense)
– Monoterpeeni Alkoholit ja Fenolit – stimuloi, kohottaa (Ruusu, Bergamot, Lavender)
– Seskviterpeenit – rauhoittaa (Copaiba, Cedarwood, Sandalwood, Vetiver)

Kuten huomaat, samat öljyt voivat sisältää suuria määriä useammista ainesosaryhmistä – eikä sama öljy välttämättä toimi kaikilla samalla tavalla. Kokeilemalla löydät ne itsellesi sopivimmat öljyt.

Mitä ovat Seskviterpeenit?

Otan tässä ihan erikseen esille siis yhden ainesosaryhmän, joka on minun käyttämissäni öljyissä ollut mentaalipuolella pääosassa.

Monet eteeriset öljyt sisältävät seskviterpeenejä – joka on yksi öljyjen kemiallinen ainesosaryhmä sisältäen useita eri aineita. Seskviterpeenit lisäävät aivojen limbisen järjestelmän eli tunnekeskuksen hapensaantia. Kun öljyä hengittää sen ainesosat eli pienen pienet molekyylit kulkeutuvat aivojen limbiseen järjestelmään, jolloin hapen määrä käpyrauhasessa ja aivolisäkkeessä lisääntyy, ja se taas aiheuttaa mielihyväormonien erittymisen kiitymisen ja saa aikaan mielihyvän tunteiden lisääntymistä – mutta myös kivun tunteen lieventymistä. Monet öljyt sisältävät eri määriä seskviterpeenejä.

varotoimia

Aidot eteeriset öljyt ovat hyvin voimakkaita tiivisteitä ja niitä on käytettävä varoen. Iholle levitettäessä on eteerinen öljy aina laimennettava jollakin kylmäpuristetulla mieluiten luomulaatuisella pohjaöljyllä kuten oliiviöljy, manteliöljy tai jokin muu oma lempiöljysi.

Silmiä on varottava öljyä kasvoille laitettaessa ja on muistettava, että sitrusöljyjä ei saa käyttää iholla, joka altistuu auringonsäteille.

Sisäisesti käytettävät ravintolisäöljyt on myös laimennettava samalla tavalla johonkin ruokaöljyyn tai hunajaan ja vasta sen jälkeen ne voi lisätä juomaveteen.

Oregano+ ja Thyme+ eli Timjami -ravintolisäöljyt

  • Edistävät patogeenisten eli sairauksia aiheuttavien mikro-organismien tuhoamista.
  • Tukevat hengityselinten optimaalista toimintaa.
  • Maustavat herkullisesti ruuan (käytä varovasti)

Käytän Oregano- ja Timjami-öljyä parin viikon kuurina päivittäin pari kertaa päivässä nyt varsinkin flunssa/influenssa-aikana seuraavalla tavalla:

Eteeriset öljyt voi emulgoida esim. hunajaan, jolloin ne sekoittuvat hyvin veteen, mutta minä lisään kuppiin vähän hyvää oliiviöljyä ja sekoitan siihen yhden tipan Oreganoa ja yhden tipan Timjamia, lisään sekoituksen juomaveteen, sekoitan ja juon.

Öljyjä voit hankkia täältä http://myyl.com/elise .

Podcastissani kerron myös muista öljyistä ja mitä hyötyä niistä on ollut minulle.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s