Syö hyvin, ulkoile paljon ja noudata päivärutiineja

Näinä karanteenin päivinä yritän noudattaa otsikon ohjeita, mutta eihän se aina ole helppoa ja vaatii lisäksi muitakin hyvinvointia tukevia toimia, kuten riittävän unensaannin takaaminen ja stressinhallinta. Mutta kaikki mitä nyt teemme terveytemme hyväksi on hyvä panostus myös tulevaisuutta varten. Muutosvalmennuksen ansiosta olen tehnyt jo suurimman osan kohta luetelemistani hyvinvointia lisäävistä toimenpiteistä (painokin on tippunut 23 …

Jatka artikkeliin Syö hyvin, ulkoile paljon ja noudata päivärutiineja

Oletko jäykkä kuin rautakanki?

Minä OLEN tai ainakin OLIN, ennenkuin otin lopussa olevat liikkeet ja venytykset päivittäiseksi rutiiniksi. Mutta tosiasia on, että kun 60 vuotta tuli täyteen olen pikkuhiljaa tullut vaan jäykemmäksi ja jäykemmäksi. Kyykkyyn meno oli jo aika hankalaa ja muutenkin olo oli kovin kömpelö. Yhtenä syynä oli runsas ylipaino ja toisena se, että en ollut vuosikausiin venytellyt. …

Jatka artikkeliin Oletko jäykkä kuin rautakanki?

Ostin Polar A370 urheilukellon; onko siitä mitään hyötyä?

Sain rannekkeen (kellon) reilut viikko sitten ja ensin ajattelin, että mitä ihmettä mä tällä teen? Syy miksi sen tilasin oli, että halusin sykemittarin, jotta voisin seurata sykettäni erilaisissa kävelyvauhdeissa, kuntosalilla jne. Olin jo laskenut laskennallisen maximisykkeeni ja tavoittelin aerobisen liikunnan aloittamista/tehostamista. Aktiivisuusrannekkeella (kellolla, älykellolla - rakkaalla lapsella on monta nimitystä) se käykin helposti. Järjestelmään syöttämäni …

Jatka artikkeliin Ostin Polar A370 urheilukellon; onko siitä mitään hyötyä?

Kuntosalipäivä – mitä söisin?

Käyn kolme kertaa viikossa Espoon keskuksen uimahallin kuntosalilla: keskiviikkoisin ohjatussa circuit -treenissä ja kaksi kertaa vapaaharjoittelussa. Ystäväni sanoi, että käyn hänen mielestään liian usein, mutta minusta tämä rytmi tuntuu hyvältä ja minulla on kyllä hyvät ohjeet, mitä teen milloinkin. Kuntosalin vieressä on fysioterapia, jolla on oma sali. Se yhdistetään klo 16.00 jälkeen ja viikonloppuisin varsinaiseen …

Jatka artikkeliin Kuntosalipäivä – mitä söisin?

1-tyypin diabetes ja elämäntapamuutoksen ”haasteet”

Päätin kirjoittaa tämän artikkelin juuri tänään, kun paha hypoglykemia yllätti ihan puskan takaa, verensokeri tippui jo alle kahden ja kiire tuli tankata glukoosia. Siihen sitten tyssäsi tämän aamupäivän joogaharjoitukset - niin voimaton olo taas tuollaisen kohtauksen jälkeen. Verensokeritasapaino ja insuliinimäärien muuttaminen elintapamuutoksen edistymisen tahdissa on ollut melko suuri haaste minulle, mutta suurena tukena ovat olleet …

Jatka artikkeliin 1-tyypin diabetes ja elämäntapamuutoksen ”haasteet”

Elisen seikkailut liikunnan parissa

Kaikki alkaa ajatuksesta, jota seuraa päätös - aloitan tai jatkan jahkailua. Minun kohdallani tätä liikunnasta puhumista, kirjoittamista ja sen ajattelua kesti useamman kuukauden heti siitä lähtien kun muutosvalmennus alkoi. Lueskelen taas muistiinpanojani, ja ensimmäinen yritys tapahtui 30.12.2018 - ainakin sanallisesti kun kirjoitin: "kotitreenit kehonpainolla 3 x viikossa, 15 min". Eikä mitään tainnut tapahtua. 20.1.2019 kirjoitan. …

Jatka artikkeliin Elisen seikkailut liikunnan parissa

Mene metsään

Kävin tänään Bertta-rouva eli rakkaan mopsini kanssa Espoossa Pirttimäen ulkoilualueella lenkkeilemässä. Voi mikä ihana ilma olikaan viettää aikaa metsän keskellä. Lumettomana talvena ovat kaikki reitit kävelijöiden käytettävissä - vaikka kyltit kyllä kertovat, että vain hiihtäjille 🙂 Verenpaine koholla, masennus painaa, kuntoa pitäisi nostaa? Mene metsään, kehottavat asiantuntijat. Ja mitä useammin, sen parempi. "Sanotaan, että luontoympäristö …

Jatka artikkeliin Mene metsään

Tasapainoa elämään

Huomasin kauhukseni kuinka paljon tasapainoni on heikentynyt viidessä vuodessa. Googlettelin vähän, mistä tässä nyt oikein on kysymys. Löysin hyvän artikkelin, jonka oli tehnyt Marjo Rinne UKK-instituutista (luettavissa kokonaan täällä ) Hän sanoo mm: "Vaikka olisi kaksikymppisenä hyvä tasapaino, niin jos sen harjoittamiseksi ei tee mitään, muutosta heikompaan suuntaan tulee viisi–kymmenen prosenttia vuosikymmenessä. Naisilla tasapaino heikkenee …

Jatka artikkeliin Tasapainoa elämään